Wednesday, May 20, 2015

Zumbasta vauhtia salsan aloittamiseen

Ajatus latinotanssien oppimisesta oli hautunut jo jonkin aikaa. Päätin, että mikä tahansa kehonhallinnallinen toiminta parantaisi mahdollisuuksiani. Ensimmäisenä lähdin selvittämään, mitä työpaikkani liikuntamahdollisuuksissa oli tarjolla tätä silmällä pitäen. Ensimmäisenä löytyi Pilates. En edes tiennyt, mitä se on, mutta koska se mielletään lähinnä naisten harrastukseksi, kuvittelin sillä olevan jotain tekemistä tanssin kanssa. Se ei vastannut tarkoitusperääni.

Seuraavaksi menin Steppiin. Tämä vastasi jossain määrin, sillä - vanhojen tanssia lukuunottamatta - en ollut ikinä edes yrittänyt noudattaa askelsarjoja. Tämä oli minulle hyvää valmennusta tanssia ajatellen. Toisin kuin urheilussa - tai siinä, mitä itse pidän urheiluna - ei ole väliä, miten asiat tekee, kunhan lopputulos on suosiollinen. Jos saa pallon verkon perukoille, kukaan ei kyseenalaista ajoitusta ja tekniikkaa. Vaikka Step ei ole tanssia, se toimii mielestäni hyvänä portaana tanssin maailmaan; tanssin alkeet kun vaikuttaisivat lähtevän yksinkertaisten perusaskelten toistoista ilman, että huomiota kiinnitetään ilmaisuun, ja niistä lähdetään rakentamaan jotain monimutkaisempaa.

Seuraavaksi lähdin kokeilemaan Zumbaa, jälleen tietämättä sen tarkemmin, mistä oli kyse. Ajattelin jo tunnille mennessäni, ollessani taas kerran ainoa mies, kuten muillakin tunneilla, että kohta luen jo 50 Shades of Greytä.

Zumba oli positiivinen yllätys. Ei pelkästään, että se oli tanssipainotteista liikuntaa, siinä oli myös kipeästi kaipaamiani latinorytmejä ja liikkeitä. Yrittäessäni seurata argentiinalaisen ohjaajamme liikehtimistä en voinut välttää muistelemasta, oliko kumi kotoisin Etelä-Amerikasta. "Kumipallo helvetistä" kommentoin facebookissa. Hän otti tämän mitä hienoimpana kohteliaisuutena. Ottaen huomioon hänen sekopäiset ääntelynsä ja ilmehtimisensä, olisin halunnut kutsua häntä "kumipalloksi kokaiinipöllyssä", mutta en uskaltanut. Mutta kerroin hänelle, kuinka pidin hänen energisestä, hullusta tyylistään. Persoonallinen ohjaaja voi tehdä tunnista todella mieluisan.

Tiivistin ensimmäisten tuntien zumba-kokemukseni tähän: Olen hämmentynyt heti alusta alkaen, ja putoan lopullisesti siinä kohtaa, kun siirrytään "olen pikku teekannu -tanssiin" .

Monday, May 4, 2015

Ensikosketus Tampereen salsaskeneen

Puolitoista vuotta sen jälkeen, kun olin palannut Suomeen matkoiltani päätin, että oli tullut aika verestää Etelä-Amerikassa herännyttä tanssikiinnostusta. Päätin, että paras mahdollinen ratkaisu tähän olisi syöksyä jonkun baarin salsailtaan ja toivoa parasta.

Eräs kaunis perjantai Gloriassa (Tampereella) pidettiin aloittelijoiden salsailta, ja katsoin, että aikani oli tullut. Katselin netistä muutaman videon, kaivoin paremmat lenkkarini komerosta ja - mikä tärkeintä - vakuuttelin itselleni, ettei ollut syytä olla huolissaan.

Ensimmäinen asia, minkä baarissa huomasin, mursi täydellisesti myytin siitä, että miehistä olisi pulaa salsarintamalla. Jopa yli puolet paikalle saapuneesta tanssiporukasta oli miehiä. Toinen asia, minkä huomasin, oli se, että kaikki muut osasivat tanssia. Olin kuvitellut olevani hyvissä asemissa sukupuoleni vuoksi, ja että suurin osa muistakin olisi aloittelijoita. Toisin kävi.

En kuitenkaan antanut aina jossain taustalla vaanivan ujouteni ottaa minusta otetta, vaan kiiruhdin hakemaan tanssikaveria eräästä naisesta, joka oli käynyt esittäytymässä illan aluksi Azucarin, eli Tampereen salsa ry:n, jäsenenä - hän ei kehtaisi kieltäytyä. Sen päälle "tanssitin" vielä jotakuta muuta, ja sitten vetäydyin hetkeksi istuskelemaan sivummalle.

Siihen asti minua oli kannatellut yllätyshyökkäyksieni suoma lataus. Mutta hetken istuskellessani ja katsellessani, kuinka hyviä kaikki muut olivat, minua alkoi täyttää tunne, etten kenties kuulunut sinne. Tuli naistenhaku, ja kun kukaan tullut hakemaan minua, ajauduin pakokauhun valtaan, ja pakenin.

Päätin, että minun tuli mennä tanssitunneille.

Joka tapauksessa, tulin selvittäneeksi hieman Tampereen salsaskeneä. Se oli huomattavasti parempi kuin olin olettanut. Viikoittain löytyi jopa kaksi aiheeseen liittyvää tapahtumaa:

Afrolatin night ravintola Semaforissa (Rautatienkatu 25) joka maanantai klo 20-24. 
Azúcar Salsa Night ravintola Gloriassa (Hämeenkatu 24) perjantaisin klo 21-24 .

Lisäksi vaikutti siltä, että olisi ajoittain erillisiä tapahtumia, festivaaleja yms. tamperelaisten salsaajien iloksi. Ajatella, näin paljon salsaa täällä metsän keskellä, pimeässä pohjoisessa.

***

Azucar - Tampereen salsa ry
http://www.tampereensalsa.fi/yhdistys/yleisesti.html